Taantumuksellinen Vasemmisto

Maailmalla Taantumuksellinen Vasemmisto (Regressive Left) on ilmiönä varsin hyvin tunnettu. Meillä käsite on vasta pikkuhiljaa juurtumassa yleiseen käyttöön. Kyse ei ole perinteisestä vasemmisto-oikeisto jaosta, vaikka jonkinasteinen tilastollinen korrelaatio lienee olemassa suhteessa niin sanottuun vihervasemmistoon. Yhteiskunnallinen tulonjako taikka puoluepolitiikka eivät kuulu globalisaatio.fi aihepiiriin, vaan tässä yhteydessä Taantumuksellinen Vasemmisto määritellään ennen kaikkea näiden kautta: 1) Miten he tunnistavat ja tulkitsevat liberaaleista arvoista johdettujen vapauksien ja oikeuksien loukkaukset, ja 2) Miten he suhtautuvat liberaaleihin arvoihimme ja elämäntapaamme kohdistuviin ajankohtaisiin uhkiin. Konkreettisesti kyse on reagointitavoista eli viime kädessä taantumuksellisten vasemmistolaisten tukemista poliittisista valinnoista.

Taantumuksellisuudessa on kyse henkilökohtaisista ominaisuuksista. Esimerkiksi tietyn puolueen kannattajissa voi olla sekä taantumuksellisia että todellisia liberaaleja. Todellisen liberaalin tunnistaa siitä, että häneltä puuttuu taantumuksellisuutta aiheuttavat ajattelun ja käyttäytymisen vääristymät. Onkin paradoksaalista, että todellisen ja taantumuksellisen liberaalin taustalla vaikuttavat arvot ovat lähtökohtaisesti täysin samat. Mutta kuten tullaan näkemään, nuo ydinarvot eivät aina pääse vääristymien myötä toteutumaan.

On tärkeää huomata, että taantumuksellisuudesta voi päästä eroon aivan samoin kuin muistakin huonoista ideoista ja vaikutteista. Kukaan ei ole tuomittu olemaan taantumuksellinen lopun ikäänsä. Me kaikki voimme oppia uusia asioita ja löytää valoon harharetkien jälkeenkin.

globalisaatio.fi kannattaa voimakkaasti liberaaleja arvoja, mutta taistelee erittäin vahingollista taantumuksellisuutta vastaan. Tästä näennäisestä skitsofreniasta pääsee eroon: tarkat havainnot, kriittinen ajattelu ja selkeät johtopäätökset riittävät erottamaan todellisen liberalismin taantumuksellisesta.

Taantumuksellisuuden tunnistaminen

Taantumuksellisuutta aiheuttavat seuraavat ajattelun ja käyttäytymisen vääristymät. Näistä tunnistaa taantumuksellisen vasemmistolaisen.

Hänen liberalismistaan on tullut ideologista ja ehdotonta. Hänen kannanmuodostuksensa yhteiskunnallisiin asioihin on refleksinomaista. Tarjolla olevista vahtoehdoista hän valitsee muitta mutkitta aina ”sen liberaaleimman” – sellaisen, joka näyttäisi korostavan suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja jonkinlaista ylimaallista hyväntahtoisuutta.

Hänen kykynsä arvioda ilmiöitä ja tilannetekijöitä on vakavasti rajoittunut koska rationaalisuuden ja kriittisen ajattelun sijalle on astunut sokea dogmaattisuus. Objektiivisten faktojen sijaan hän muodostaa mielipiteensä ideologiansa pohjalta ja usein tunteiden kautta. Dogmaattisuus ilmenee vanhaan takertumisena silloinkin kun tilanne vaatisi tuoretta ajattelua, uusia näkökulmia ja rohkeutta.

Taantumukselliselle vasemmistolaiselle on erittäin tyypillistä voimakas tarve nähdä ympäröivä maailma idealististen linssien läpi: sellaisena kuin hän toivoisi sen olevan – sen sijaan että hän näksi asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat. Pahimmillaan hän on täysin sokea todellisuudelle – silloinkin kun todisteet ovat kaikkien nähtävissä ja kenen tahansa omaan ajatteluun turvautuvan oivallettavissa. Tällainen pään pensaaseen (hiekkaan) työntäminen tekee hänestä Strutsiprikaatin jäsenen (ks. Strutsiprikaati)

Hän on hukannut moraalisen kompanssinsa kulttuurirelativismin syövereihin. Hän on usein tiedostamattaan ”kaikki on suhteellista” mukafilosofian uhri. Kun tämä yhdistyy arkailuun toisten kulttuurien kriittiseen arviointiin tai suoranaiseen pelkuruuteen, törmätään vakaviin ongelmiin. Taantumukselliselle vasemmistolaiselle kaikki käy – kunhan se voidaan perustella kulttuurieroilla. Äärimmäisessä tapauksessa seurauksena on, että tyttöjen Regressive Left 4silpominen, naisten pukeminen säkkiin ja homojen heittäminen alas talojen katolta ovat kaikki OK – nehän ovat vain kulttuurin ilmentymiä. Näin kulttuurirelativismi peittää alleen ihmisoikeudet. Ja kun liberaali ei puolusta ihmisoikeuksia ei hän ole enää mikään todellinen liberaali. (ks. Kulttuurirelativismi)

Pohjimmiltaan hän on pelkuri, joka haluaa mennä virran mukana. Hän ei halua vaarantaa sosiaalisia suhteitaan tai ammatillista uraansa edes silloin, kun faktat ja moraalinen kompassi vaatisivat asioihin tarttumista. Nimensä mukaisesti taantumuksellinen vasemmistolainen ei ole ajattelun uudistaja tai vakiintuneiden tapojen tai ideoiden haastaja. Tällainen pelkuruus ja siviilirohkeuden puute tekee hänestä Kastraattikomppanian jäsenen (ks. Kastraattikomppania).

Taantumuksellinen vasemmistolainen kokee voimakkaana sosiaalisen paineen. Hänelle pahinta olisi se, että häntä pidettäisiin ahdasmielisenä tai jopa rasistina. Tämä yhdistettynä edellä kuvattuu pelkuruuteen varmistaa, että hän pitäytyy käyttäytymisessään ja puheissaan hänen lähiympäristössään vaikuttavien sosiaalisten normien määrittelemässä uomassa.

Tunteittensa ja ideologiansa ohjaamana hän turvautuu herkästi leimakirveisiin, jotka hän kohdistaa hänelle epämiellyttävän viestin kertojaan sen sisällön haastamisen sijaan. Erityisen mieluisia kirveitä ovat rasisti ja islamofobi. Tyrehdyttäessään näin keskustelun hän ei tule edes huomanneeksi polkevansa taas kerran liberaalien arvojen ydintä: sananvapautta. (ks. Rasismi, Islamofobia)

Taantumuksellista liberaalia vaivaa krooninen syyllisyydentunto, joka kumpuaa milloin mistäkin: kolonialisaatiosta, läntisten maiden ulkopolitiikasta, natsien rikoksista tai globalisaation epäoikeudenmukaisuuksista. (ks. Valkoisen miehen syyllisyys)

Taantumuksellinen vasemmistolainen omaksuu perinteisen vasemmistolaisen ajattelutavan, joka korostaa kaikissa tilanteissa ryhmien välistä oikeudenmukaisuutta. Vähemmistöryhmien oikeuksia kiihkeästi puolustaessaan hän tulee unohtaneeksi sen kaikkein pienimmän ryhmän: yksilön. Taantumukselliselle liberaalille yksilön oikeuksilla tai vapaudella ei ole väliä, kunhan ryhmien välistä tasa-arvoa edistetään. Usein tämä yhdistyy edellä kuvattuun kulttuurirelativismiin. (ks. Vapaus)

Kun ryhmien välisten suhteiden miettiminen saa ylivallan taantumuksellisen liberaalin ajatuksissa, alkaa hän lähes hysteerisesti korostamaan identiteettipolitiikkaa – eli vaatimaan kaikkien mahdollisten ryhmien (identiteettien) välistä täydellistä tasa-arvoa sekä näiden identiteettien erityistarpeiden huomioimista kaikkialla ja kaiken aikaa. Hänestä tulee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturi – Social Justice Warrior. Soturin suusta kuulemme lausahduksia kuten: Mikä oikeus valkoisella miehellä on kommentoida mustan naisen asemaa Somaliassa? Tunteistaan energiaa ammentava tarmokas soturi kykenee pahimmillaan lopettamaan kaiken keskustelun. Olemalla ääriliberaali hän pettää sen, mikä on liberalismissa kaikkein tärkeintä: sananvapauden. Onneksi maailmalla suurta tuhoa aiheuttavat SOS-soturit eivät ole täysimääräisesti rantautunueet Suomeen – vielä. (ks. Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Soturi)

Taantumuksellinen vasemmistolainen, Islam ja muslimit

Uskonnon laittaminen yhteiskunnan ja politiikan keskiöön on tuttu käsite. Sen nimi on teokratia. Meillä on tuosta ilmiöstä kokemusta myös läntisessä maailmassa kun USA:n fundamentalistikristityt painavat päälle monilla rintamilla. He muun muassa pyrkivät saamaan luomisopin tasavertaiseksi kouluaineeksi evoluution rinnalle. Asiaa ei ole auttanut se, että republikaaninen puolue on kannatuksensa ylläpitämiseksi flirttaillut pitkään tämän uskonnollisen äärioikeiston kanssa. (ks. Teokratia)

Valistuksen myötä maallistuneessa Euroopassa kristityt ovat pitkälti lakanneet olemasta merkittävä ongelma. Poikkeuksena katolisissa maissa kuten Puolassa nopeasti vahvistuva epäliberaali liikehdintä, joka uhkaa ajaa naisten oikeudet ja seksuaalivähemmistöt marginaaliin. Mutta paljon suurempi liikehdintä liittyy siihen kuinka Euroopassa teokratian puuhamiehiksi ovat ryhtyneet muslimit. Näiden teokraattien tavoitteisiin myötävaikuttavat meillä taantumukselliset liberaalit ja yleensäkin eurooppalainen vasemmisto. (ks. Muslimiveljeskunta)

Islamilaista teokratiaa meillä ja muualla ajaa poliittinen Islam. Tässä historiallisessa vaiheessa – eli juuri nyt Suomessa – kyse ei ole suoraan perustuslakiimme kohdistuvasta uhasta. Muualle lainsäädäntöön poliittinen Islam jo vaikuttaa; esimerkiksi julkisin varoin kustannetuissa kouluissa tapahtuva Islamin opettaminen on tätä. Mutta yhteiskuntaan voidaan vaikuttaa muillakin tavoin kuin lainsäädännön kautta. Sharia-laki määrää kuinka hyvän muslimin tulee elää. Näennäisesti Sharia määrittelee vain muslimien elämää ja käyttäytymistä. (ks. Polittinen Islam)

Mutta Sharian avulla tapahtuva islamisaatio on salakavala. Kun muslimipoika kieltäytyy Shariaan vedoten kättelemästä naisopettajaa, alkaa Sharia vaikuttaa myös kantasuomalaisten elämään ja arkeen. On meidän itsemme asia valita miten moiseen käyttäytymiseen reagoimme. Puolustammeko kultturiamme, tapaamme toimia ja naisten tasa-arvoa miesten rinnalla – vai painammeko asian villaisella? Minkä tahansa maan kulttuurillisen vahvuuden mittareita on muitakin kuin modernit arvot. Niitä ovat myös valmiudet puolustaa noita arvoja. Tunnemmeko me suomalaiset riittävää ylpeyttä saavutuksistamme? Onko meillä rohkeutta puolustaa arvojamme? (ks. Kastraattikomppania)

Tämäkin on meillä jo nähty: Suomen itsenäisyyspäivän juhlavastaanotossa Suomessa muslimivieras kieltäytyy kättelemästä presidentin puolisoa. Sama vieras ja toinen Tasavallan Presidentti: Sharian mukaan Haavisto olisi pitänyt taluttaa linnan katolle ja heittää alas. Naisten kättelemättä jättäminen on jo sinänsä hyvin loukkaavaa ja meille vierasta, mutta toki asiaan on löydettävissä kulttuurirelativistinen selitys. Tässä vaiheessa tärkeintä on kuitenkin tunnistaa tämä: Sharia vaikuttaa jo Suomessa – muidenkin kuin muslimien elämään. (ks. Sharia)

Taantumuksellisten liberaalien hanakasti käyttämä islamofobian käsite ja julkisen keskustelun (tai keskustelemattomuuden) väline menee lähtökohtaisesti metsään. Tällä yhdellä sanalla yritetään kieltää Islamin doktriinin kriittinen arviointi. Se, joka tätä sanaa käyttää, paljastaa saman tien olevansa taantumuksellinen ja hukanneensa liberalismin kompassinsa. Hän toimii sananvapautta vastaan. (ks. Islamofobia)

Islamobian käsitteen kanssa saman kaltainen, mutta hieman hankalammin analysoitava ilmiö on kritiikin leimaaminen vihapuheeksi. Tässä menee kaksikin asiaa pieleen. Leimakirvestä käyttävä epäonnistuu ihan perusasiassa eli ideoiden erottamisessa ihmisistä. Lisäksi hän ei ole tehnyt Regressive Left 6itselleen selväksi läntisten demokratioiden sananvapauden syvintä olemusta: Kaikki muu on sallittua, paitsi suoranainen väkivaltaan kehoittaminen. Taantumuksellisen yksilön puolustukseksi voi tosin todeta, että samaan ansaan ovat langenneet myös monet eurooppalaiset lainsäätäjät, jotka laativat lakeja vastustamaan jumalanpilkkaa taikka juutalaisten joukkotuhon tai armenialaisten kansanmurhan kieltämistä. (ks. Vapaus)

Selittäessään uskonnolliseen terroriin johtaneita tekijöitä taantumukselliselle vasemmistolaiselle on tyypillistä etsiä syitä kaikkialta muualta kuin Islamin doktriineista itsestään. Hänen mukaansa selitys löytyy Lännen harjoittamasta ulkopolitiikasta taikka heikosta integraatiopolitiikasta – ei koskaan pyhistä kirjoituksista, jotka lupaavat oikotien paratiisiin kaikille jihadissa kuolleille. (ks. Jihad)

Hyvin eriskummallista, mutta samalla valitettavan yleistä on taantumuksellisten vasemmistolaisten harjoittama alhaisten odotusten ennakkoluuloisuus (bigotry of low expectations). Tähän kytkeytyy äärimmäisen holhoava asenne muslimeja kohtaan. Tämän mukaisesti heiltä ei odotetakaan sivistynyttä aikuismaista käyttäytymistä, joka olisi sopusoinnussa ympäröivän yhteiskunnan käyttäytymissääntöjen ja kulttuurin kanssa. (ks. RasistikorttiMikä onkaan rasismia?)

Oman idealismin sokeuttama taantumuksellinen vasemmistolainen ei havaitse lainkaan sitä, miten muslimit ovat hanakoita vaatimaan vähemmistön oikeuksien turvaamista itse vähemmistössä ollessaan. Usein jopa aggressiiviseen oikeuksien vaatimiseen liittyy asioita kuten edellä kuvatun naisten kättelemättömyyden perustelu uskonnonvapauden pohjalta. Muslimien päästessä enemmistöön, eli kun Sharia otetaan laajamittaiseen käyttöön, lentävät vähemmistöjen oikeudet ulos ikkunasta saman tien. Sharian mukainen teokratia ei tunne uskonnonvapautta lainkaan. (ks. Teokratia)

Ex-muslimi Sarah Haiderin kertomus taantumuksellisten vasemmistolaisten nurinkurisesta ja vihamielisestä suhtautumisesta hänen Islam-kritiikkiinsä on puhutteleva. Se paljastaa taantumuksellisen vasemmistolaisen ajattelun ja käyttäytymisen vääristymät kaikessa karuudessaan.

Keitä he ovat?

Keitä nämä taantumukselliset tyypit sitten ovat? Maailmalta on helppo nimetä useita: taantumuksellisen vasemmiston kummisetänä tituleerattu Noam Chomsky, journalisti Glenn Greenwald, kommentaattori-uskonoppinut Reza Aslan ja journalisti-kirjailija Chris Hedges. Suomalaiset ovat profiloituneet yksittäisinä henkilöinä paljon vähemmän, mutta esimerkiksi Pekka Haaviston nurinkurinen määritelmä eurooppalaisuudesta nostaa hänet ainakin kandidaatiksi tähän vähemmän mairittelevaan joukkoon. Kaiken kaikkiaan Suomen oloissa yleensä riittää taantumuksellisen vasemmistolaisen ymmärtäminen virtuaalisena hahmona, joka toimii kuin varoittavana esimerkkinä. Yksittäisten ihmisten leimaamista tulisi välttää, vaikka heidän käyttäytymisessään olisikin ilmiselviä taantumuksellisia piirteitä. Tässäkin siis: asiat asioina, käydään argumentointi ja debatti niiden ympärillä menemättä henkilöön ja hänen todellisiin tai kuviteltuihin motiiveihinsa.

Regressive Left 9Näyttelijä Ben Affleckin täydellisestä ymmärtämättömyydestä ja epärationaalisuudesta kummunnut purkaus Bill Maherin keskusteluohjelmassa on tehnyt hänestä taantumuksellisten liberaalien karikatyyrin. Kyseessä on todellinen TV-klassikko, joka leimaa hänet loppuelämäkseen.

Valitettavasti taantumuksellisuus ei rajoitu lehtimiehiin, kirjailijoihin ja näyttelijöihin. Presidentti Obama on niittänyt kyseenalaista mainetta kieltäytymällä systemaattisesti nimeämästä islamistista terrorismia. Sen sijaan hän turvautuu kiertoilmauksiin kuten ”Internetistä vaikutteita saanut ääriajattelu”. Todellinen pohjanoteeraus on ollut Obaman useaan kertaan toistama väite, jonka mukaan ”ISIS:illä ei ole mitään tekemistä Islamin kanssa”. Vaikka jonkin verran Obamaa voidaan ymmärtää kytkemällä nämä poliittisen korrektiuden kukkaset ulkopoliittisiin realiteetteihin – erityisesti liittyen ISIS:n vastaiseen muslimikoalitioon – on moinen älyllinen epärehellisyys ja suoranainen valehtelu ollut omiaan aiheuttamaan suurta ärtymystä äänestäjien keskuudessa. Niin suurta, että ainakin osa Trumpin suosiosta voidaan selittää tämänkaltaisella poliittisella retoriikalla.

Hillary Clinton on kopioinut taktiikkansa ja terminologiansa pitkälti Obamalta. Hänen tapauksessaan selittävänä tekijänä voi olla myös Saudelta saatu vaaliavustus, joka vastaa joidenkin väitteiden mukaan 20 prosenttia Clintonin vaalikassasta. Raha on tehokas väline, joka ei lähestään aina operoi liberaalien arvojen edistämiseksi. Clintonin integriteetti ei kuitenkaan riitä torjumaan moiset wahhabistiset lahjukset.

Suurin sanomalehtemme Helsingin Sanomat näyttäisi myös kallistuvan taantumuksellisuuteen, mikä käy ilmi lukuisista Obaman linjan tyylisistä artikkeleista. Tilanne ei ole yhtä paha kuin vaikkapa The Guardianin kohdalla, mutta huolestuttava yhtä kaikki. Suoraviivainen ehdotus tilanteen korjaamiseksi ei saanut minkäänlaista vastakaikua.

Yksi Helsingin Sanomien pahimmista harharetkistä taantumuksellisen liberalismin hetteikköön on toimittaja Sami Sillanpään laaja Kuukausiliitteen artikkeli Pahan pyöveli – Kuinka Länsi-Lontoossa kasvaneesta brittipojasta tuli ISIS:in kasvot? Artikkelissaan Sillanpää maalaa hengenheimolaisilleen hyvin tyypillisen tarinan siitä, kuinka yhteiskuntaan huonosti integroitunut ja tiedustelupalvelu MI5:n päähänpotkima nuori mies ajautuu uralleen ISIS:in kaulojenkatjojana. Lehtimiehen ammattitaidottomuutta Sillanpää osoittaa valitsemalla näkökulmaksi terroristin itsensä kertoman version. Tiedustelupalvelun alkuperäisiä motiiveja käyttää resurssejaan tulevan tappajan menemisten seurantaan ei jutussa juuri pohdita. Sillanpää varoo menemästä laveassa jutussaan uskonnollisten doktriinien alueelle. Mutta juuri siltä suunnalta kannattaisi totuuteen pyrkivän toimittajan etsiä, mikäli mielisi löytää vastauksen itse esittämäänsä kysymykseen ”Miksi?” Mikä saa nuoren lontoolaisesta yliopistosta valmistuneen miehen kohottamaan sapelinsa ja katkaisemaan panttivankinsa kaulan? Moiseen ei taida rap-musiikin kuuntelu tai vittuuntuminen MI5:n haastatteluihin oikein riittää? Mutta tältä HS ja Sami Sillanpää sulkevat päättäväisesti silmänsä.

Taantumuksellisuudella on erittäin vakavia seurauksia

Taantumuksellisia liberaaleja on lukumääräisesti paljon. He käyttävät erittäin suurta valtaa läntisissä yhteiskunnissa. Tuon vallankäytön seurauksena on joukko suuria ja välittömiä ongelmia. Mutta paljon pahempaa ovat ongelmat, jotka ovat kanssamme pysyvästi – useiden sukupolvien ajan niin Regressive Left 10pitkälle kuin kykenemme tulevaisuutta hahmottamaan. Angela Merkelin kaltaiset idealistiset ja 70 vuoden takaista saksalaista traumaa kantavat poliitikot luovat ongelmia, joita he eivät itse pysty ratkaisemaan ja jotka he jättävät tulevien sukupolvien harteille.

Eikä tilanne ole hyvä pakolaisille itselleenkään. Hukkunut pikkupoika herätää voimakkaita tunteita. Tunteiden lisäksi taantumuksellisen liberaalin reaktio on tämän suuntainen: Näin ei saa käydä, kaikkien maahanpyrkijöiden matka tulee turvata ja maahanpääsy varmistaa. Mutta olisiko niin, että pojan hukkuminen on suoraa seurausta siitä politiikasta, jolla rohkaistaan miljoonien ihmisten liikkeelle lähtöä? Tuossa joukossa suurin osa on paremman elintason perässä muuttajia ja selvä vähemmistö todellista vainoa ja hengenvaaraa pakenevia. Edistämällä vaaralliselle muuttomatkalle rohkaisevaa politiikkaa, on taantumuksellinen liberaali itse epäsuorasti syyllinen pojan kuolemaan.

Massiivisen maahanmuuton, surkeiden poliittisten reaktioiden ja huonon johtamisen myötä läntisten yhteiskuntien nopeasti etenevä islamisaatio uhkaa tehdä tyhjiksi vuosisataiset saavutukset liberaalien arvojen ja niihin perustuvan elämäntavan saralla. Sharia-saarekkeiden salliminen monikulttuurisuuden ideaalin nojalla aiheuttavat vakavan ja pysyvän ristiriidan. Rinnakkaiset ja keskenään ristiriidassa olevat lait ovat jo ajatuksena mahdoton. Ja kuitenkin Englannissa toimii kymmeniä Sharia-tuomioistuimia. Maa onkin jo siirtynyt todelliseen Twilight Zone usvaan. Ainakin Ruotsi ja Saksa näyttäisivät olevan matkalla samaan paikkaan.

Civil War 1Ja kuitenkin keskeiset vallankäyttäjät journalisteista poliitikkoihin kieltäytyvät aktiivisesti käsittelemästä Islamin doktriinien ja islamisaation heittämää haastetta. Mahdollisuus Suureen Keskusteluun jätetään käyttämättä juuri silloin kun se olisi kaikkein kriittisintä. (ks. Suuri Keskustelu)

Täydellinen arvojen yhteensovittamattomuus aiheuttaa syviä ristiriitoja lyhyellä aikavälillä ja sisällissotia pidemmällä aikavälillä. Orjien asema 1800-luvun Yhdysvalloissa oli viime kädessä arvokysymys. Pohjoisen ja etelän arvoristiriita johti sotaan, jossa kuoli enemmän ihmisiä kuin kaikissa USA:n sen jälkeen käymissä sodissa yhteensä. Kenellekään vähänkään historiaa tuntevalle ei ole voinut jäädä epäselväksi, mitä läntisten yhteiskuntien islamisaatio voi pahimmillaan tuoda tullessaan. 500-vuotista ponnistelua parempien yhteiskunnallisten olojen saavuttamiseksi ei olla valmiita uhraamaan taantumuksellisen liberalismin alttarille. Kukaan ei ole kyseenalaistanut Pohjoisvaltioiden moraalista oikeutta väkivaltaan Etelän orjanpitäjiä vastaan. Eikä kukaan ole kyseenalaistanut amerikkalaisten moraalista oikeutta lähteä sotaretkelle Eurooppaan puolustamaan vapautta ja demokratiaa Hitlerin fasismia vastaan. Tästä historiallisesta perspektiivistä tarkastellen olisi perin kummallista, jos aseellinen vastarinta Sharian muodossa etenevää teokratiaa vastaan koettaisiin moraalisesti perusteettomaksi. Päinvastoin, kyse olisi pikemminkin velvollisuudesta kuin oikeudesta. On välttämätöntä, että kenenkään ei tarvitse tätä moraalista valintaa omalla kohdallaan tehdä. Ei nyt eikä tulevien sukupolvien aikana. (ks. Skenaariot)

Vastavoimia

Kaikeksi onneksi globalisaatio.fi ei ole ainoa todellista liberalismia puolustava taho taantumuksellisuutta vastaan. Taistelu huonoja ideoita vastaan Internetin digitaalisessa rintamalinjassa on kovaa, mutta samalla usko siihen, että hyvät ideat voittavat lopulta huonot ideat, on vahva. (ks. Suuri Keskustelu)

Dave Rubinin isännöimä The Rubin Report on saavuttanut lyhyessä ajassa erittäin suuren suosion. Suosion taustalla ovat moraalisen kompanssinsa tallessa pitäneiden ja kriittiseen ajatteluun kykenevien liberaaleja arvoja kannattavien ihmisten tympääntyminen poliittisen korrektiuden suodattamaan ja siloittamaan keskusteluun.  Dave Rubin on saanut vieraakseen useita ykkösluokan ajattelijoita, joiden avulla on ruodittu monia suuria ideoita. Fantastiseksi ohjelman tekee sen ennakkoluulottomuus: Dave Rubin on sanojensa mukaan äänestänyt koko ikänsä vasemmistoa, mutta ei silti epäröi kutsua vieraakseen Trumpin kannattajia tai äärioikean Libertaaneja. Toisin kuin niin monilla, hänen itsevarmuutensa riittää kohtaamaan hyvin erilaiset ja vahvatkin mielipiteet. The Rubin Show kiteyttää sen, mistä todellisessa liberalismissa, sananvapaudessa ja Suuressa Keskustelussa on kyse. Samalla ohjelma haastaa myös katsojan miettimään ja joskus tarkistamaan kantojaan. Se on todellinen oppimisen matka ja Dave Rubin on mainio matkaopas. Näin Regressive Left 8The Rubin Report tulee osoittaneeksi perinteisen median sisällöllisen ja älyllisen vararikon. Maailmasta saatikka Suomesta on vaikea löytää yhtäkään tahoa, joka kykenisi samaan avoimen liberaaliin, mutta samalla rehelliseen ja yhtä tasokkaaseen keskusteluun. Ohjelman formaatti varmistaa sen, että asioiden käsittely ei jää pintapuoliseksi. The Rubin Report perustuu joukkorahoitukseen. Jokaisen, joka vähänkään kokee liberaalit arvot puolustamisen arvoiseksi, tulisi kantaa kortensa kekoon. Vakavan median ja todellisen journalismin tulevaisuus on tässä. Taantumukselliset sanomalehdet ja TV-kanavat saavat mennä.

Syntyjään Libanonin juutalainen, mutta sittemmin islamistista vainoa Kanadaan paennut montrealilaisen yliopiston professori Gad Saad vertautuu ajattelussaan ja tyylissään pitkälle Dave Rubiniin. Terävällä älyllään ja vähintäin yhtä terävällä kielenkäytöllään Gad Saad ei anna armoa taantumukselliselle hölmöilylle. Mutta samaan aikaan hän on tinkimätön liberaalien arvojen kannattaja. Gad Saad on metaforien mestari, mistä osoituksena tässäkin kirjoituksessa useaan otteeseen viitatut Strutsiprikaati ja Kastraattikomppania. Hänen tinkimättömyytensä ja rohkeutensa ansaitsee meidän kaikkien ihailun ja tuen jo senkin vuoksi, että taantumukselliset voimat jylläävät erityisen voimakkaasti juuri akateemisissa piireissä. Suuri enemmistö Gad Saadin kolleegoista kuuluu tiukasti Kastraattikomppaniaan eli pitävät suunsa kiinni silloinkin kun tietäisivät paremmin. Mutta akateemisessa kontekstissa se lienee ihan viisasta. Sillä näin alas on läntinen sivilisaatiomme vajonnut: Pohjoisamerikkalaiset yliopistot ovat nykyään paikkoja, joissa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturit eli diktatoorisia otteita käyttävät opiskelijat ovat tuhonneet avoimen mielipiteenvaihdon puitteet.

Neurotieteilijä Sam Harris on jo pitkään kuulunut kärkevimpiin Islam-kriitikkoihin. Harrisin kritiikki on kohdistunut uskontoihin yleisesti, mutta kaikkein vaarallisimmaksi hän on luokitellut Islamin. Hän onkin jo useiden vuosien ajan varoittanut Islamin doktriineihin kytkeytyvästä vaarasta. Hän menee jopa niin pitkälle, että sanoo miljoonien ihmisten joukkomurhan riippuvan vain jihadistien pääsystä käsiksi ydinaseisiin. Kun tämän yhdistaa Regressive Left 2tietoon Pakistanista ydinasevaltiona, alkaa saamaan hyvät syyt huonoille yöunille. Sam Harris on myös se, joka väsymättä muistuttaa Pariisin ja Brysselin iskujen takana vaikuttavan doktriinin mustasta ytimestä: Marttyyrikuoleman ihannoinnista ja jihadistisesta paratiisilupauksesta. Sam Harris kuuluu niihin, jotka ovat käyneet kaikkein uutterimmin ja samalla menestyksellisimmin taistelua Glenn Greenwaldin ja Reza Aslanin kaltaisia taantumuksellisia liberaaleja vastaan. Harrisin kärsivällisyys on joutunut koetukselle vastapuolen faktoista täysin piittaamattoman loanheiton keskellä. Mutta Sam Harrisilla on ollut puolellaan jotain, joka vastustajilta on puuttunut: Veitsenterävä loogisen argumentoinnin taito. Kenellekään, joka on vaivautunut kuulemaan osapuolten argumentit, ei ole voinut jäädä epäselväksi kuka edustaa valoa ja ketkä pimeyttä. Sam Harrisin kuvaus moraalin johtamisen perusteista on yksinkertaisuudessaan ja tyylikkyydessään ihastuttava. (ks. JihadMoraali)

Matematiikan ja fysiikan professori Bill Warner on käyttänyt viimeiset 30 vuotta elämästään Poliittisen Islamin tutkimiseen, mutta vasta syyskuun 11. päivän tapahtumat vuonna 2001 saivat hänet tekemään henkilökohtaisen päätöksen: Islamismista on kerrottava suurelle yleisölle. Tässä mielessä 9/11 teki Bill Warnerille saman minkä Pariisin iskut marraskuussa 2015 tekivät allekirjoittaneelle. Bill Warner ei liene samalla tavoin liberaali kuin muut tässä viitatut henkilöt. Hänen Islam-kritiikkiään varjostaa hieman se, että hän on kaikesta päätellen itse vakaumuksellinen kristitty – eli pata kattilaa soimaa? Hänen viestinsä on kuitenkin erittäin selkeä: 1) Kaikista muista maailmanuskonnoista poiketen Islamin pyhät kirjoitukset puhuvat hyvin paljon siitä mitä vääräuskoisille pitäisi tehdä (yleensä tappaa), 2) Miten poliittinen Islam pyrkii Sharian muodossa sanelemaan kaikkien muidenkin elämää kuin vain muslimien itsensä, sekä 3) Millainen mies Muhammed lopulta olikaan (enemmän poliitikko ja sotilas kuin uskonnollinen johtaja). Hänen neuvonsa kaikille meille onkin: keskustelkaa muslimien kanssa mahdollisimman paljon heidän uskontonsa doktriineista ja varsinkin Muhammedin elämästä; se on paras tapa saada heidät luopumaan isiensä takaperoisesta uskosta. Bill Warner muistuttaa, että Islamin todellista luonnetta ei voi johtaa tapaamistamme (yleensä miellyttävistä) muslimeista; Islamin todellinen luonne selviää vain sen pyhistä kirjoituksista. (ks. Islam, Poliittinen Islam, Muslimit)

Entinen islamisti ja nykyinen Poliittisen Islamin vastustaja Maajid Nawaz on käynyt kovemman elämänkoulun kuin meistä useimmat. Islamistinen aktivismi johti lopulta egyptiläiseen vankilaan, jossa nuorella ja vihaisella ja ilmeisen lahjakkaalla miehellä oli aikaa ajatella. Lopputuloksena Maajidin takki kääntyi ja hän perusti Quilliam-säätiön islamismia vastustamaan. Hän kilvoittelee Gad Saadin kanssa osuvien vertauskuvien käytössä: Harry Potter kirjoista lainattu Voldemort-ilmiö tarkoittaa “jotakin hyvin pelottavaa, jonka olemassaoloa ei tunnusteta ja jonka nimeä ei koskaan lausuta ääneen”. Nawaz viittaa tietenkin radikaaliin Islamiin. Näin presidentti Obama tulee leimautuneeksi Voldemort-ilmiön malliesimerkiksi. Maajid Nawaz on edelleen muslimi, mutta vahvasti sitä mieltä, että uskonto on pidettävä uskontona ja että Sharian pakottaminen yhteiskuntaan on lopetettava. Omassa muslimiyhteisössään hän on kuin kirkas majakka tuomassa valoa tuohon keskiaikaiseen uskontoon. Tämä aktivismi on synnyttänyt luonnollisesti vihamiehia Muslimiveljeskunnan kaltaisissa islamismia ajavissa piireissä. Maajid Nawaz on saanut myös poikkeuksellisen paljon paskaa niskaansa taantumuksellisilta vasemmistolaisilta, jotka ovat kutsuneet häntä muun muassa Sam Harrisin sylikoiraksi! Todellisia rasisteja ovatkin siis Glenn Greenwald ja muut tekoliberaalit niljakkeet. Maajid kertoo asiasta tämän fantastisen hyvän Harvardin yliopistolla järjestelyn keskustelutilaisuuden yhteydessä. Tuossa tilaisuudessa hän ja Sam Harris kertovat humoristisen leppoisasti oman yhteistyönsä kivisestä alkutaipaleesta sekä sen myöhemmästä hedelmästä: kirjasta nimeltä Islam ja suvaitsevaisuuden tulevaisuus. Ateisti Harrisin ja muslimi Nawazin yhteistyö on inspiroiva esimerkki yhteisten tavoitteiden kautta löytyneestä motivaatiosta: Taantumuksellisen Vasemmiston pimeät voimat on lyötävä ja islamismi on pysäytettävä. (ks. Voldemort-ilmiö)