Globalisaatio 18.06.2016

Integraatiopolitiikan tavoiteasetanta

Dave Rubin ja Sarah Haider käyvät läpi monia tässäkin blogissa esille tulleita asioita pari päivää Pariisin iskujen jälkeen nauhoitetussa haastattelussa. Terävällä ajattelullaan, selkeällä esiintymisellään sekä hyvin toimivalla keskinäisellä dynamiikallaan he tuovat meille raikkaan tuulahduksen, joka karkottaa ummehtuneet tabut. Haastattelun lopulla he pureutuvat aiheisiin, jotka ovat toimineet tämän kirjoituksen inspiraationa.

Pakolaisten maahantulo

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus koskee kaikkia ihmisiä kaikissa tilanteissa. Ihmisoikeuksien merkitys korostuu kriiseissä. Suomeen pyrkivällä pakolaisella on ihmisoikeudet, jotka eivät riipu hänen harjoittamastaan uskonnosta. Suomessakin on esitetty ajatus, että jospa valikoisimme pakolaisista vain ne kristityt. Tämä olisi kategorisesti syrjintää ja myös ilmeisessä ristiriidassa ihmisoikeuksien julistuksen kanssa. Pakolaisten uskonnon perusteella tapahtuva profilointi on siis lähtökohtaisesti huono idea. Hieman myöhemmin tapahtuva profilointi on oleellinen osa turvapaikkahakemuksen käsittelyä, mutta perusteena ei siis saa olla uskonto, vaan pakolaisen tosiasiallinen hädänalaisuus ja riski joutua kotimaassaan väkivallan kohteeksi.

Myös pakolaisen harjoittamaa uskontoa on käsiteltävä ideana muiden joukossa. Ideoilla ei ole eikä tule olla mitään suojaa. Ei ole olemassa mitään YK:n yleismaailmallista julistusta ideoiden suojaamiseksi. Islam ja sen ortodoksinen harjoittaminen ovat kuitenkin monissa kohdin ristiriidassa demokraattisten ja liberaalien arvojemme kanssa. Homojen heittäminen alas talojen katolta Islamin doktriinin pohjalta on meidän mielestämme typerryttävän huono idea. Arvojamme puolustaaksemme joudumme siis arvioimaan Islamia kriittisesti. Arvomme eivät ole tässä neuvottelujen aihe tai kompromissien kohde. Kun saamme pidettyä tämän kirkkaana mielessä keskellä kulttuurirelativismin sumuista nummea, on meillä mahdollisuus suunnistaa taas valoon – siihen samaan, jonka ihmiskunnan pitkä marssi kohti inhimillisyyttä on vuosisatojen saatossa synnyttänyt.

Douglas Murray kiteyttää asian osuvasti Tanskan vapaan lehdistön yhdistyksessä pitämässään puheessa: “People who come as refugees – and we would miss a great opportunity not to say this to them as they come – Islam, to a very great extent, is what has screwed up the country they are fleeing from. So in order to come to our countries, as a bare minimum, they should realise that that is the case, and that when they come to our countries, they are not to spend a significant amount of their time trying to repeat the experiment of the thing that made them flee before.”

Douglas Murrayn neuvon käytännön toteutus mennee kutakuinkin näin: Muslimipakolaisille tulee kertoa ensimmäisessä rekisteröitymishaastattelussa suullisesti ja kirjallisesti ennakolta hyvin tiedossa olevat ongelma-alueet sekä Suomessa noudatettava lainsäädäntö noilta osin. Ehkäpä näin jo tehdäänkin. Tärkeä lisäys on kuitenkin se, että Islamin tulkinta tai lähtömaan kulttuuri eivät näissä asioissa merkitse mitään. Pakolaisten mahdolliset kuvitelmat siitä, että mikään heidän uskonnon harjoittamisen osa-alueista ei uudessa asuinmaassa muuttuisi, on riisuttava saman tien.

Kantaväestön huolet

Mitä vaarallista on tässä yhdistelmässä: 1) Perussuomalaisten gallup-kannatus laskee kuin lehmän häntä, ja 2) Pakolaiskriisi ei ole helpottumassa vaan edelleen pahenemassa? Vastaus: Kun äänestäjät eivät enää usko demokraattisen prosessin toimivuuteen, he löytävät toisenlaisen tavan vaikuttaa. Maailmalta on tarjolla suuri määrä esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kun usko demokratiaan loppuu tai sitä ei ole koskaan ollutkaan. Kantaväestön aiheelliset huolet kanavoituvat aina jotenkin. Muun ukkosenjohdattimen puutteessa se voi olla Molotovin cocktail pakolaiskeskuksen oveen.

Edellä viitatussa haastattelussa Sarah Haider poimii tarkkanäköisesti esimerkin Yhdysvalloista: Kun amerikkalaisten sinikaulustyöntekijöiden hätään työpaikkojen kadotessa ei kiinnitetty huomiota – ei vasemmalla eikä oikealla – kanavoitui kapina Teekutsuliikkeenä. Seurauksena on ollut Republikaanisen puolueen kaappaus ja sen myötä koko poliittisen järjestelmän halvaantuminen. Haider tekee näin osuvan vertauksen Teekutsuliikkeen syntyhistorian ja juuri nyt Islamin aiheuttaman huolen välillä – ja päätyy vetoomukseen: Meidän ei tule jättää pelikenttää konservatiiviselle oikeistolle! Ja USA:n oloissa tuo oikeisto on oikeasti ennakkoluuloinen ja useissa tapauksissa avoimen rasistinen, kuten Republikaanien ehdokasgalluppeja johtava Donald Trump osoittaa ehdottamalla täydellistä porttikieltoa muslimeille. Toisin sanoen, Sarah Haider ja Dave Rubin esittävät huolestuneina, että taantumuksellisesta vasemmistosta tulisi taas edistyksellinen vasemmisto. USA:n poliittisessa kentässä vaihtoehdot ovat tunnetusti vähissä.

Hyvin ei mene Euroopassakaan. Ranskan aluevaaleissa presidenttipuolue sosialistit – siis paikalliset vasemmistoliberaalit – ovat vapaassa pudotuksessa kun uskollisimmatkaan äänestäjät eivät enää luota heidän kykyynsä vastata Islamin heittämään haasteeseen. Sosialistien hätä on niin suuri, että joillakin alueilla he vetäytyvät kokonaan jatkokierroksilta ja testamenttaavat äänensä konservatiiveille! Onko moista nähty koskaan ennen? Näin terrorismi ja huoli demokraattisten arvojen kohtalosta runnovat Ranskan poliittista kenttää.

Suomalaisen kantaväestön täysin aiheelliset huolet on siis syytä ottaa tosissaan. Erityisesti maahanmuuton kohdalla ilmeisenä haasteena on vanha viisaus: Asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan. Faktat ja tilastot eivät kerro kaikkea. Kaikkein ensimmäiseksi poliittisten toimijoiden ja julkista valtaa käyttävien virkamiesten pitää pystyä nostamaan kissa pöydälle. Tämän kissan nimi on Islam. Gad Saadin strutsiprikaatiin kuuluva virkamies tekee suurta vahinkoa sekä Suomelle että viime kädessä myös pakolaisille itselleen.

Integraatio

Integraatiopolitiikan perustaminen monikulttuurisuudelle kuulostaa mukavan liberaalilta ja kaikin puolin kivalta. Mutta eikö eurooppalainen esimerkki ole samalla hyvin pelottava? Eivätkö Pariisin terroristit tulleet juuri niistä kulttuurillisista saarekkeista, joissa nuoret eivät enää tienneet mihin kuulua ja mitä uskoa? Kun sidokset vanhempien kotimaahan jäävät ohueksi ja kun todellista integroitumista uuteen asuinmaahan ei tapahdu, ollaan huonolla polulla. Meille muille tuon polun tekee hengenvaaralliseksi Jihadismin siemenen sisältävä Islam. Syrjäytymistä pitää toki torjua muutenkin, mutta konkreettinen hengenvaara kovilla ladatun AK-47:n muodossa tuo kieltämättä hyvän motivaatiolisän hoitaa syrjäytymisen torjunta erityisellä pieteetillä.

Mutta monikulttuurisuuden ”ideaali” on ongelmallinen muutenkin kuin suoranaisen terrorismiriskin kannalta. Kukkahattupuolueen ajaman kulttuurirelativismin myötä menee lapsi pesuveden mukana. Demokraattiset ja liberaalit arvomme vesittävä integraatiopolitiikka on epäonnistunut siinä missä terrorismia synnyttäväkin. Suomessa homoja ei heitetä alas talojen katolta. Suomessa sukupuolten välinen tasa-arvo on todellinen tavoite. Suomessa tyttöjen sukuelimiä ei silvota. Suomessa on sananvapaus, joka ulottuu myös uskontoa satiirin keinoin käsitteleviin pilapiirroksiin. Ja Suomessa ei siedetä väkivallan uhkaa, jolla pyritään tukahduttamaan tuo sananvapaus. Itsesensuuri hengenpitimenä on meille ajatuksena absurdi. Esimerkki Ruotsista kertoo meille kaikessa koruttomuudessaan sen, miten vaikeasta asiasta on lopulta kysymys: Viittaukset homoihin saavat ruotsalaiseen yhteiskuntaan heikosti integroituneet muslimit raivon valtaan. He vaativat kovaan ääneen oikeutta uskonnollisten tunteitteinsa loukkaamattomuuten – jotain, jota he eivät voi liberaalin demokratian oloissa saada. Heikosti yhteiskuntaan integroituneet muslimit eivät tunnista Flemming Rosen kuvaamia sananvapauden periaatteita, tunnustamisesta puhumattakaan. Ja tässä on ilmiselvä konfliktin siemen.

Meidän kaikkien tulee selkeyttää omia demokraattisia ja liberaaleja arvojamme – ensin itsellemme ja tämän jälkeen tuoden ne aktiivisesti esille. Julkisessa keskustelu ja kouluopetus ovat tässä avainasemassa. Maahanmuuttajien tulee aidosti sitoutua noihin arvoihin – eikä vain 1. sukupolvessa vaan myös kaikissa sitä seuraavissa sukupolvissa. On sekä virkamiesten että meidän kaikkien asia auttaa tuossa sitoutumisessa. Tämä tapahtuu sekä sanoin että teoin.

Suojelupoliisi, alueellinen poliisi, muut virkamiehet, erilaiset kansalaisyhteiskunnan toimijat ja – viimeisimpänä vaan ei todellakaan vähäisimpänä – suomalaiset muslimiyhteisöt tekevät äärimmäisen arvokasta työtä kaikilla edellä kuvatuilla osa-alueilla. Aktiivisella yhteistyöllä ne estävät syrjäytymistä ja radikalisoitumista ja siten torjuvat terrorismin uhkaa. Tuon työn arvoa ja merkitystä ei tässä kirjoituksessa esitetty Islam-kritiikki vähennä vähimmässäkään määrin. Päinvastoin, kuvitelma että kaikista muslimeista tulisi ateisteja yli yön – kaikki ongelmat näin poistaen – tarkoittaisi siihen samaan strutsiprikaatiin liittymistä.

Comments are closed.