Globalisaatio 18.06.2016

Mikä onkaan rasismia?

Maailmalla taantumuksellisten liberaalien ja uusateistien välisessä kiistassa edellinen ryhmä turvautuu rasismikorttiin tämän tästä. Esimerkkinä vaikkapa suurta kohua aiheuttanut Ben Affleckin purkaus Bill Maherin keskusteluohjelmassa. Kyse ei ole vain yksittäisestä väärinkäsityksestä, vaan ilmeisen systemaattisesta ja opportunistisesta vastapuolen mustamaalaamisesta. Taantumukselliset liberaalit syyllistyvät tähän laajalla rintamalla, Glenn Greenwald yhtenä pahimmista. Ben Affleckin tapaus on itse asiassa niin tunnettu, että Pariisin terrori-iskusta kertovan blogin alussa viitattu sarjakuva esittelee sen pohjalta kokonaan uuden käsitteen: afflecking!

Mutta mikä lopulta onkaan rasismia? Mietitäänpä.

Taantumuksellisen Vasemmiston suhtautumistapa

Taantumuksellinen Vasemmisto ei syyllistä muslimeita. Jopa silloin kun Islamin idea mutatoituu kuolettavaksi Jihadismiksi, etsii taantumuksellinen vasemmistolainen syitä tuhoisaan käyttäytymiseen ensisijaisesti olosuhteista – sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista ympäristötekijöistä.

Taantumuksellinen vasemmistolainenkin ymmärtää huumorin päälle. Hänelle Kristinuskon satiirinen käsittely on normaalia eikä rankkakaan paavin tai Jeesuksen pilkka tai halventaminen aiheuta sen kummempaa sydämen tykytystä; päinvastoin, se on taantumukselliselle vasemmistolaiselle usein mehevien naurujen lähde. Huumorintaju loppuu Islamin kohdalla: Muhammedin satiirinen käsittely saatikka suoranainen halventaminen on taantumuksellisen liberaalin mielestä erittäin huono ajatus, koska ”kuten tiedämme, moinen loukkaa muslimien uskonnollisia tunteita ja heidän reaktionsa voi tuon myötä olla äärimmäinen.”

Integraatiopolitiikassa taantumuksellisen vasemmistolaisen näkökannan kulmakivi on monikulttuurisuuden suosiminen. Ajattelutapa on lähtökohtaisesti kulttuurirelativistinen: keitä me olemme vaatimaan vuosisataisista perinteistä luopumista? Tämä ajattelutapa kattaa kaikki tilanteet eikä riipu siitä, tarkastellaanko asiaa kyseisen kulttuurin alkuperämaassa vaiko uuden asuinmaan vähemmistöyhteisössä. Maahanmuuton myötä syntyneet kulttuurisaarekkeet ovat vasemmistoliberaalille kuin suojelukohteet ympäristöaktiiville.

Tiivistetysti, taantumuksellisen vasemmistolaisen suhtautuminen muslimien kulttuuriin ja tapoihin on lähes loputtoman ymmärtäväistä ja sallivaa. Erityisesti vasemmistolainen ajattelutapa korostaa ryhmien välistä oikeudenmukaisuutta.

Ateistinen/humanistinen suhtautumistapa

Selkeän eron tekeminen ihmisten ja ideoiden välille avaa näkymiä, jotka muuten pysyisivät ajatukselta ja analyysiltä piilossa. Aikaisemmin tässä kirjoituksessa fokuksessa on ollut ihmisestä erotettu Islamin idea ja sen kriittinen tarkastelu. Nyt tarkasteluun otetaan ihminen itse.

Yliluonnollisen moraalin lähteen puuttuessa huomion kiinnittäminen ihmiseen on ateismissa sekä luonnollista että välttämätöntä. Tämä ajattelutapa kiteytyy humanistiseen ihmiskäsitykseen: taivaallisen lainsäätäjän ja tuomarin puuttuessa ihminen on vastuussa itselleen ja kanssaihmisilleen. Hänen tekemisiään ja tekemättä jättämisiään tulee tarkastella käyttäen ihmisten hyvinvointia mittapuuna – aivan kuten Sam Harris tarkasteli moraalia tai niin kuin Michael Maletin kuvasi ihmiskunnan pitkää marssia inhimillisyyteen.

Humanismin kovaa ydintä on usko ihmiseen: jokaisen henkilökohtaiseen haluun ja kykyyn kasvaa ihmisenä ja ihmiskunnan jäsenenä yhteisölleen hyvää tuottaen. Tämä luottamus ei ole vain teoriaa tai perusteetonta optimismia; monet psykologiset tutkimukset tukevat käsitystä, jonka mukaan altruistinen ihminen voi myös itse hyvin – häntä itseään hyödyttää olla hyvä kanssaihminen muille.

Mutta humanismi myös vastuuttaa ihmistä. Rukoilemalla tapahtuva vastuun väistely ei ole enää optio eikä ripittäytymällä pääse tehdyistä hölmöilyistä eroon. Vastuun otto omasta elämästä tarkoittaa asioista selvän ottamista ja käyttäytymistä rationaalisten tekijöiden pohjalta uskomusten sijaan.

Henkilökohtaisen kasvun keskeisiä määreitä on uuden oppiminen: kyky omaksua uusia ajatuksia ja ideoita sekä kyky luopua vanhoista, huonoksi osoittautuneista ideoista. Tämän blogin kontekstissa esimerkkiä ei tarvitse hakea kaukaa. Radikaalin muslimin henkilökohtainen kasvu johtaa Islamin maltilliseen tulkintaan yksinkertaisen oivalluksen myötä: Koraani ei ehkä olekaan sanasta sanaan jumalaista alkuperää; en siis voi luopua oman järkeni käytöstä Koraanin ohjeiden orjalliseen ja sokeaan soveltamiseen turvautuen. Tämän kasvumatkan seuraava etappi voikin sitten olla Islamin uskosta kokonaan luopuminen.

Tiivistetysti, siinä missä vasemmistoliberaali näkökulma korostaa ymmärtäväistä ja sallivaa suhtautumista yhteisöihin, painottaa ateistis-humanistinen tapa luottamusta ja vastuuttamista yksilön tasolla.

Suhtautumistapojen seuraukset

Ateistis-humanistinen näkökanta kohtelee kaikkia, myös muslimeita, 100% tasavertaisina ihmisinä – oikeuksineen, vastuineen ja velvollisuuksineen. Se pätee myös henkilökohtaisen tason tapahtumiin: muslimi kohdataan ihmisenä muiden ihmisten joukossa. Koska ryhmä tai yhteisö ei ole tarkastelun keskiössä, täytyy jokaisen ihmisen perustella toimintansa henkilökohtaisesti vastuussa olevana yksilönä. Tämä suhtautumistapa ei päästä muslimia sen vähemmällä kuin ei-muslimiakaan.

Taantumuksellisen vasemmistolaisen suhtautumistapa näyttäytyy päällisin puolin oikein miellyttävältä – kukapa ei pitäisi ymmärtäväisyydestä ja sallivuudesta. Mutta suhtautuminen Islamiin paljastaa myös hyvin epäilyttävän ilmiön: muslimien holhoavan kohtelun. Tämä on helppo havaita yksinkertaisella testillä: Muhammedin satiirisen käsittelyn välttely liittyy pelkoon itkupotkuraivareista – mitä muuta tämä on kuin muslimien kohtelua efektiivisesti lapsina? Asiaa ei muuta se, että tässä tapauksessa pelko voi olla myös kuolemanpelkoa.

Taantumuksellisen vasemmistolaisen holhoavan suhtautumistavan seuraukset voivat mennä vieläkin pidemmälle. Rima asetetaan mahdollisimman alas kun muslimien ei odotetakaan pystyvän kehittymään ihmisinä ja kykenevän oppimaan demokraattisia ja liberaaleja arvoja. Pahimmillaan tästä suhtautumistavasta kumpuaa suoranainen fatalismi, jonka mukaan jokainen muslimi on tuomittu elämään keskiaikaisessa pimeydessä 700-luvun oppeja sokeasti ja kyselemättä noudattaen.

Mutta holhoavaan asenteeseen näyttäisi kytkeytyvän yksi vieläkin suurempi ilmiö: koko läntisen maailman ja Lähi-Idän välinen suhde. Kun taantumuksellisen liberalismin leimaama Länsi sortuu holhokseen heittäytyy vastapuoli uhrin asemaan. Ayaan Hirsi Ali puhuu islamilaiseen maailmaan pesiytyneestä uhrimentaliteetista, jonka myötä kaikkien ongelmien syyt ulkoistetaan. Näin syntyy itseään ruokkiva holhouksen ja uhrimentaliteetin noidankehä, jonka katkaiseminen on välttämätöntä jotta tämä nyt niin vinoutunut suhde voidaan joskus vielä normalisoida. Valkoisen miehen taakka ei ole tätä päivää ja taantumuksellisten liberaalien olisi korkea aika päästä eroon moisesta!

Perinteisesti vasemmistolainen ajattelutapa korostaa ryhmien välistä oikeudenmukaisuutta, mutta unohtaa siinä sivussa yksilön. Monikulttuurisuutta ihannoiva integraatiopolitiikka lipsahtaa hyvin helposti siihen, että muslimit jätetään yksilöinä oman onnensa nojaan. Taantumuksellisten liberaalien vaalimissa kulttuurisaarekkeissa nuoret tytöt jäävät sukuelimien silpomista harjoittavan mielivallan armoille, homot pelkäävät henkensä puolesta ja naisilla ei ole oikeutta valita pukeutumistyyliään T-paidan ja säkin välillä. Lapsi menee pesuveden mukana ja tuon lapsen nimi on Vapaus. Ayaan Hirsi Ali kiteyttää asian: Ilman vapautta ei voi olla oikeudenmukaisuutta.

Yhteenvetona, kun edellä esiteltyjä näkökulmia vertailee keskenään ei voi välttyä kysymykseltä: kumpi näistä olikaan se rasistinen ajattelun ja suhtautumisen malli?

Comments are closed.