Kastraattikompania

Kastraattikomppanian jäsenillä – kastraateilla – tarkoitetaan sitä länsimaisen elämän ylellisyyteen ja mukavuuksiin tottunutta joukkoa, jotka eivät uskalla laittaa itseään likoon edes kaikkein tärkeimpien ideoiden tai arvojen puolustamiseksi. Tämä ilmenee siten, että vältetään viimeiseen asti julkista Rotherhamkannan ottamista arkaluontoiseksi koettuihin aiheisiin. Kastraatteja ovat myös virkamiehet, jotka eivät uskalla puuttua ilmiselviin väärinkäytöksiin tai suoranaisiin laittomuuksiin – koska he pelkäävät rasistiksi leimautumista.

Erityisesti Islamiin liittyen, kastraattikäyttäytymistä aiheuttaa myös islamofobi-leimakirveen käyttö rasistisyytösten ohella. Tämä on erittäin haitallista ja estää Islamin doktriinien ja niistä aiheutuvien ongelmien, mukaan lukien terrorismi, aivan asiallisenkin käsittelyn osana Suurta Keskustelua.

Yksi pahimmista ilmi tulleista kastraattitapauksista tapahtui Rotherhamissa Englannissa. Näin asiasta kirjoitti Helsingin Sanomat“Poliisien ja poliittisen johdon tekemät räikeät laiminlyönnit ovat johtaneet ainakin 1 400 lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön 16 vuoden aikana Pohjois-Englannissa Rotherhamissa… …kaupungin poliittinen johto tiesi jo vuonna 2005, että suurelta osin aasialaisista miehistä koostuva verkosto on käyttänyt hyväksi lukuisia lapsia. Asialle ei kuitenkaan tehty silloin mitään, koska viranomaiset esimerkiksi pelkäsivät leimautuvansa rasisteiksi.”

Alkuperäisen kastraattikomppanian käsitteen on lanseerannut kanadalainen Gad Saad, joka käyttää asiasta nimitystä The Castrati Brigade.

Ehdottoman epätieteellinen arvio on, että kastraatteja on Suomessakin todella paljon – jopa enemmän kuin taantumuksellisia liberaaleja.

Katso myös Strutsiprikaati, Islamofobia, Taantumuksellinen VasemmistoSuuri Keskustelu, Rasismi.