Globalisaatio 22.11.2015

Pariisi 13.11.2015 – Miksi? Mitä nyt?

Pariisin joukkosurmista on nyt kulunut hieman yli viikko. Tänä aikana olemme saaneet seurata poliisin erikoisjoukkojen toimintaa, TV:n puhuvia päitä sekä suuren määrän kauhistelua ja hämmästelyä siitä, mikä niitä terroristeja oikein riivaa. Tiedostusvälineet ovat syytäneet sirpaletietoa ja pistemäisiä huomioita, mutta kahteen tärkeimpään kysymykseen ei ole saatu tyydyttävää vastausta:

  • Miksi terroristit tappavat?
  • Mitä meidän tulisi asiasta ajatella?

Iskut ovat aiheuttaneet paljon huolta ja turvallisuudentunteen rapautumista. Tämän käsittely henkilökohtaisella tasolla helpottuu oleellisesti vain siten, että pystymme muodostamaan edes auttavan käsityksen tapahtumista: Miksi? Miten suhtautua?

Siinä missä suomalainen valtamedia epäonnistuu, pystyy yksi näkemyksellinen, kokonaisvaltainen ja syvästi humaani sarjakuva vastaamaan kumpaankin. Katsotaanpa vähän tarkemmin mitä se meille kertoo:

  • näistä asioista ei voi edes keskustella ilman että joku väärinkäyttää rasistikorttia
  • älylliseen epärehellisyyteen perustuva yleistäminen ei johda mihinkään
  • Islamin ideologialla ja terroristien tekojen välillä on olemassa syy-seuraussuhde
  • vallalla on virheellinen käsitys siitä, että Islamia ei voi kritisoida koska se on yksi valtauskonnoista ja koska henkilökohtaisena riskinä on leimaantuminen suvaitsemattomaksi tai jopa rasistiksi
  • Islamin yksi ulottuvuus on Islamismi, joka ajaa islamilaista hallintoa (siis teokratiaa)
  • terroristit ovat islamisteja, jotka ajavat tuota pyrkimystä väkivallan keinoin
  • sekä konservatiivien että liberaalien äärimmäiset reaktiot ovat typeriä
  • äärikonservatiivit yleistävät ja uhkaavat väkivallalla
  • ääriliberaalit ottavat käyttöönsä termin islamofobia, jonka avulla he pyrkivät ohjaamaan huomion kaikkialle muualla kuin Islamiin itseensä
  • rehellinen ja avoin keskustelu edellyttää uskonnollisesta yliherkkyydestä luopumista

Ihmiset ja ideat eivät ole sama asia

Keskustelun tukahduttavan rasismikortin käyttö perustuu vaikeuteen tehdä ero ihmisten ja ideoiden välillä. Selvän eron tekeminen näiden välillä on kuitenkin kriittisen tärkeää. Ilman tuota olemme tuomittuja kiertämään kehää ja kykenemättömiä ratkaisemaan todellisia ongelmia (koska emme pysty edes keskustelemaan niistä).

Muutama kultainen sääntö ihmisten ja ideoiden erottamiseksi:

  • jokaisella ihmisellä on ihmisarvo, joka ei riipu olosuhteista tai ulkopuolisten tulkinnasta
  • jokaisella ihmisellä on ihmisoikeudet, joita ei voi missään tilanteessa ottaa häneltä pois
  • jokainen ihminen on lähtökohtaisesti luottamuksen arvoinen
  • ideat ovat lähtöisin ihmisistä
  • uskonnot ovat ideoita muiden joukossa
  • huonoja ideoita voi ja tulee kritisoida

Islam on huono idea

Islam on se elefantti olohuoneessa, josta pitää voida puhua. Tarkemmin sanottuna Islam on iso ruma elefantti demokraattisten arvojen posliinikaupassa. Islamiin kytkeytyvien ongelmien ydin on, että se ei ole koskaan kyennyt uudistumaan. Se vertautuu noitavainojen ja Inkvisition Kristinuskoon, jota Valistus ei ole päivittänyt tähän maailmanaikaan. Yksittäisten ongelmien joukko on mittava; kasan päältä poimittuna pari: Islamiin ei sisälly ajatusta sananvapaudesta tai sukupuolten tasa-arvosta. Problem with Islamic Fundamentalism are the Fundamentals of Islam, kuten Sam Harris asiaa kuvaa.

Mutta miten huono idea Islam lopulta on? Vastaus löytyy ajatusleikillä: Mitä yhteistä ISIS:illä on Jeesuksen opetusten kanssa? Ei mitään. Missä määrin ISIS edustaa Koraanin ohjeita, Muhammedin esimerkkiä ja Islamin historiallisia käytäntöjä? Lähes täydellisesti. Helsingin Sanomien artikkeli Islamin sotaisasta historiasta ei jätä epäselvyyksiä: Islamin historiallinen ydin on sodalla ja väkivallalla levitettävä uskon idea. Vastaavaa ei löydy mistään toisesta maailman valtauskonnosta. Esimerkiksi Kristinuskon alkuvaiheen leviämistä leimaa lähtökohtaisesti positiivisen idean ilman pakkoa tapahtunut omaksuminen.

Mutta tämän kirjoituksen pontimena ei ole uskonto vaan terrorismi. Edellä viitattu sarjakuva tekee hienosti eron näiden kolmen välillä:

  • Islam – usko jota muslimi harjoittaa
  • Islamismi – pyrkimys Islamiin perustuvaan poliittiseen valtaan
  • Terrorismi (Jihadismi) – edellisen edistäminen väkivallan keinoin

Valitettavasti nämä eivät ole toisistaan riippumattomia, vaan niiden välillä on olemassa faktuaalinen syy-seuraussuhde. Suomen johtava jihadismitutkija Atte Kaleva kuvaa Ylen aamu-TV:ssä asiaa siten, että on tilastollisesti selvää, että Suomessakin on ISIS:iin liittyneitä jihadisteja. Terrori-iskua Suomessa ei voi sulkea pois. Hänen mukaansa on myös tilastollinen tosiasia, että mitä enemmän muslimeita sitä enemmän radikalisoituneita jihadisteja.

Kvalitatiivisesti syy-seuraussuhteessa on kyse siitä, että terroristi hakee innoituksensa Koraaniin dokumentoidusta Islamin ideasta. Kvantitatiivisesti kyse on nollaa suuremmasta todennäköisyydestä. Jo promillen kymmenesosa tarkoittaisi yhtä jihadistia per 10.000 muslimia. Suomen tulevissa oloissa siis joitakin kourallisia. Ja Pariisista tiedämme mitä kourallinen päättäväisiä jihadisteja saa aikaan.

Pikkufantti

Jos Islamin idea on haitallinen virus, joka jihadismiksi mutatoituessaan muuttuu hengenvaaralliseksi, niin Kristinusko on Valistuksen lähes harmittomaksi laimentama virus. Tämä ison ruman elefantin serkku ei enää uhkaa kenenkään henkeä.

Pikkufantti tyytyy törmäilemään vähän pienempiin posliinipinoihin tasa-arvoisen parisuhteen rekisteröinnistä suvivirsikäytäntöihin. Sen kohdalla henkilökohtaisessa vaakakupissa ovat selvä hyötyfunktio ja älyllinen laiskuus. Suurimmat vahingot se saa aikaan estäessään ihmisten hyvinvointia merkittävästi edistävää kantasolututkimusta ja ekologisestikin kriittisen tärkeää perhesuunnittelua.

Tulkinta terrorismin juurisyistä – vasemmistoliberaalit vs. uusateistit

Islamistinen terrorismi puhuttaa kautta koko maailman. Tämän puitteissa törmää yllättävään ja hieman hämmentäväänkin ilmiöön: Vasemmistoliberaalien ja uusateistien jyrkästi toisistaan poikkevaan tulkintaan terrorismin juurisyistä. Debatti on edennyt henkilökohtaisuuksiin menevän riitelyn asteelle. Molemmilla puolilla vaikuttaa useita merkittäviä ajattelijoita Noam Chomskysta Chris Hedgesiin ja Sam Harrisista Richard Dawkinsiin. Kyle Kulinski kuvaa meidän yleisössä tapahtumia hämmästelevien tuntoja osuvasti: On kuin seuraisi omien vanhempiensa riitelyä. Paljon koskettavamman ja henkilökohtaisemman tarinan kertoo meille ex-shiamuslimi Sarah Haider, joka kuvaa vasemmistoliberaalien nurinkurista suhtautumista hänen nyttemmin ateistiseen Islam-kritiikkiinsä.

Selittäessään terrorismiin johtaneita tekijöitä vasemmistoliberaalit keskittyvät läntisen maailman ulkopolitiikan tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. He viittaavat asioihin kuten Sykes-Picot sopimukseen (jolla Englanti ja Ranska vetivät Lähi-Idän rajat uusiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen), CIA:n suhmurointiin Iranin 1953 vallankaappauksessa, USA:n surkeaan Irakin retkeen tai USA:n kammottavaan lennokkiohjelmaan. Kokonaisuutena argumentoinnin apuna käytössä oleva lista on tätä vielä huomattavasti pitempi.

Uusateistit – ennen muuta Sam Harris – esittää kuitenkin tiukasti argumentoiden, että mikään noista eri riitä selittämään islamistista terrorismia. Hänen mukaansa vetoaminen ulkopoliittisiin harha-askeliin vie huomion itse asiasta: mikä saa ihmisen tappamaan. Hän muistuttaa, että 9/11 terroristit olivat kaikki hyväosaisia eli keskiluokkaisista oloista ja korkeasti koulutettuja. Ilman Islamin doktriineja, tällaiset ihmiset ryhtyisivät vääryyksiä nähdessään poliittisiksi aktivisteiksi sen sijaan, että he lentäisivät lentokoneilla päin taloja.

Satunnaiselle nettisuffaajalle ja asioista kiinnostuneelle henkilökohtainen valinta esitetyn todistusaineiston perusteella on vaikea. Pariisin 13.11.2015 tapahtumien valossa vaaka kallistuu kuitenkin uusateistiseen tulkintaan. Perustelut pähkinänkuoressa:

  • Nyt ollaan ensisijaisesti kiinnostuneita väkivallan juurisyistä
  • Pariisin tekijät olivat kotoista alkuperää tavallisista ranskalaisista oloista; heillä ei ollut henkilökohtaisia menetyksiä, jotka mitenkään perustelisivat kuolettavaa väkivaltaa
  • Historiallisten vääryyksien tuominen nykypäivän tulkintaan on lähtökohtaisesti ongelmallista, koska valittu tapahtuma tai historiallinen ajanjakso vaikuttaa ratkaisevasti lopputulokseen
  • Ajankohtaiset vääryydet kannattaa käsitellä politiikan kentällä ja työstää tarvittaessa poliittisen aktivismin keinoin

Vasemmistoliberaalien käyttämä islamofobian käsite (ja julkisen keskustelun väline) menee jo lähtökohtaisesti metsään: Tällä yhdellä sanalla yritetään kieltää oikeus ideoiden kritisointiin. Tämä on ristiriidassa läntisen sananvapauden perusperiaatteiden kanssa. Omassa vastineessaan Sam Harris ei säästele sanoja, vaan tuomitsee hyvin suorasanaisesti ”islamilaiset anteeksipyytelijät” (Islamic Apologists), jotka turvautuvat omassa argumentoinnissa hyvin herkästi rasistikorttiin ja menevät kulttuurirelativismissaan pahimmillaan niin pitkälle, että ”ymmärtävät” Charlie Hebdo iskujen tekijöitä uskonnollisten tunteiden loukkaamisen valossa.

Liberaali Vasemmisto on tässä yhteydessä saanut – ja pitkälti myös ansainnut – pilkkanimen Taantumuksellinen Vasemmisto (Regressive Left, johdettuna termistä Progressive Left). Gad Saad kuvaa satiirin keinoin osuvasti Taantumuksellisen Vasemmiston – Suomen oloissa käytetty termi voisi olla Kukkahattupuolue – taipumusta todellisuudesta irtautuvaan toiveajatteluun ja viime kädessä pään pensaaseen pistämiseen, mitä kuvaa Saadin käyttämä ilmaisu The Ostrich Brigade – strutsiprikaati. Saadin humoristisessa, mutta samalla kuolemanvakavassa käsittelyssä strutsit osallistuvat ensin tieteelliseen kokeeseen ja sitten kiinni saadun terroristin ristikuulusteluun. Herkullista.

Mutta Gad Saadiakin selvemmin vasemmiston taantumuksellisuuden osoittavat avarakatseiset ja älyllisesti rehelliset muslimit ja ex-muslimit itse. Sulaiman Daud muistuttaa uskonveljiään ja -sisariaan siitä, että ISIS kytkeytyy suoraan Islamiin. Hän korostaa muslimien itsensä vastuuta asiassa – “ISIS is a Muslim organisation, and it is an Islamic problem….So don’t say that ISIS aren’t ‘true Muslims’ or that they are ‘not really Muslims’.” Vastaavasti Muhammed Syed alleviivaa että taistelu radikaalia islamismia vastaan on ennen muuta henkilökohtainen ja jokaisen muslimin lähipiiriä koskeva asia – “This ideological war is not one between the East and the West….Instead, it is a struggle for the soul of our people and our communities.”

Yhteenvetona:

  • Elefantti pitää tunnistaa ja nimetä ja siitä pitää pystyä keskustelemaan; historialliset tai ajankohtaiset tekijät eivät saa tätä estää
  • Lännen harjoittaman Lähi-Idän politiikan kritisointi on vähintäinkin paikallaan, mutta se ei tee siitä elefanttia

Suomen kontekstissa:

  • Vasemmistoliberaaleiden sijaan tulisi puhua liberaaleista: meillä on arvoliberaaleja ei-vasemmistopuolueita ja ainakin yksi arvokonservatiivinen de-facto vasemmistopuolue
  • Meiltä puuttuu uskottavat uusateistiset toimijat ja siksi ajattelun ja argumentoinnin astinlauta on haettava ulkomailta; Vapaa-ajattelijoiden identiteetti kytkeytyy meillä valtionkirkon asemasta kumpuavien epäkohtien kritisointiin kansainvälisesti tunnetun ja selvästi laveamman tulkinnan mahdollistavan vapaa-ajattelun idean sijaan – Vapaa-ajattelijat eivät siis ole relevantti toimija tässä kontekstissa
  • Vaikutusvaltamme Lähi-Idässä harjoitettavaan politiikkaan on hyvin vähäinen, mutta nopeasti kasvavan muslimipopulaation myötä elefantin on syytä tulla myös meidän keskusteluihimme

Mikä on nyt muuttunut?

Kansainväliset uusateistit ovat osana Islam-kritiikkiään muistuttaneet johdonmukaisesti koko ajan siitä, että muslimit – siis käytännössä kaikki noissa maissa elävät ihmiset – ovat Islamin ensimmäinen uhri ja ylivoimaisesti pahiten kärsivä ryhmä. Tästä erittäin suuresta joukosta puolet, eli naiset, ovat eläneet alistetussa asemassa aina. Meille suomalaisille tämä on tarjonnut kiinnostavia keskusteluaiheita päivällispöytiin. Saudi-Arabian brutaalien rangaistusmenettelyjen aiheuttamaa huonoa fiilistä on voinut paikata maksamalla Amnestyn jäsenmaksua. Terrorismi on pysynyt pitkään siellä jossain.

Enää emme voi ulkoistaa, vältellä ja väistellä. Pariisin ja pakolaiskriisin myötä elefantti on tullut syliin. Tällä on useita seurauksia:

  • Keskustelun tason on noustava: Medialla ja journalismilla on keskeinen vetovastuu, mutta vastuunottoa voi ainakin toivoa myös nimimerkkien takaa huutelijoilta.
  • Rohkeutta pelkuruuden sijaan: Median ammattilaisten tulee omassa toiminnassaan osoittaa rohkeutta. Rasismisyytösten pelko ei saa estää tutkivaa journalismia ja avointa keskustelua.
  • Elefantti pitää tunnustaa: Itsensä liberaaleiksi luokittelevat jatkakoon poliittista aktivismiaan, mutta se ei saa estää terrorismiuhkaan kytkeytyvien tosiasioiden tunnustamista.
  • Älyllinen laiskuus pannaan: Tapakristittynä jatkaminen ja oman uskontosuhteen määrittelemättä jättäminen on samalla passiivinen kannanotto terrorismin vähättelyn puolesta.
  • Uskonnollisen hienotunteisuuden aika on ohitse: Kaikista ideoista, myös uskonnoista ja niiden pyhistä kirjoituksista, pitää voida keskustella ja omat näkemykset pitää pystyä perustelemaan. Oikeutta uskonnollisten tunteitten loukkaamattomuuteen ei ole olemassa. Tämän kuvaa Jyllands-Postenin Flemming Rose huikean tärkeässä puheenvuorossaan YLE Forumin sananvapautta käsittelevässä tilaisuudessa (puheenvuoro kohdasta 10:50, kannanotto kohdasta 30:00 alkaen).

Fanteista luopuminen

Mutta entä jos ihmiset luopuisivat joukolla sekä isosta rumasta että pikkufantista? Voisiko naturalistisesta ja tieteeseen perustuvasta maailman selityksestä tulla normi? Eikö tällä saataisi vähennettyä kaikkea Me vastaan He -heimoajattelusta kumpuavaa tribaaliväkivaltaa, ei vain terrorismia? Olisin ensisijaisesti yksi ihminen muiden seitsemän miljardin ihmisen joukossa sen sijaan että määrittelisin identiteettini pronssikautisten kirjoitusten pohjalta? Onko tämä rationaalinen visio vai pelkkä utopistinen kangastus? Katsotaanpa.

Yksi parhaista vastaan tulleista tämän alueen kasvukertomuksista löytyy sekin Youtubesta. Michael Maletin kuvaa siinä yksityiskohtaisesti, avoimesti ja ilmeisen rehellisesti oman matkansa pappiskoulutettavasta ateistiksi. Poikkeuksellisen tästä kertomuksesta tekee sen analyyttisyyteen yhdistyvä henkilökohtaisuus.

Tapakristityillä luopumisen tuska liittyy usein edellä mainittuun hyötyfunktioon (käyttöarvoon). Mutta ehkäpä suurempi tekijä on myytti uskonnosta ainoana mahdollisena moraalin lähteenä? Kunnon kansalaisia kasvaa vain uskonnollisissa perheissä? Michael Maletin kuvaa omassa kertomuksessaan miten hän päätyi oivaltamaan – tarkastellessaan ihmiskunnan pitkää marssia inhimillisyyteen – että totuus moraalista on juuri päinvastainen.

Sam Harris on todellinen spesialisti moraalin lähteiden käsittelyssä. Suomenkielisin tekstein varustetussa TED-esiintymisessään hän käy seikkaperäisesti läpi, kuinka moraalin voi lopulta johtaa tieteellisesti – keskittyen yksinkertaisesti ihmisten hyvinvoinnin maksimointiin. Pidemmän ja perusteellisemman analyysin Sam Harris tarjoaa väittelyssä, jossa vastakkaista kantaa – että objektiivinen moraali voi olla ainoastaan Jumalasta lähtöisin – edustaa teologian professori William Lane Craig.

Uhkana tekopyhyys

Suomessa tapahtuvien terrori-iskujen todennäköisyyden pienentämisen kannalta katse on toki siinä isossa ja rumassa elefantissa. Mutta voimmeko todella odottaa muslimeilta jotain sellaista, johon emme itse halua tai viitsi ryhtyä? Eikö moinen olisi pelkistetyn tekopyhää? Seurauksena kaksoisstandardit näin isossa asiassa?

Puhtaasti hypoteettisesti, voisiko tässä olla yksi Perussuomalaisen maahanmuuttokritiikin logiikan pehmeistä kohdista? Puolue ei voi tehdä eroa ihmisten ja ideoiden välillä, koska siitä olisi suorana seurauksena vaade oman pikkufantin perustelemiseksi? Ja tuo ei keskimääräiselle persukonservatiiville käy – katolisesta puheenjohtajasta puhumattakaan. Niinpä Perussuomalaiset joutuvat niputtamaan kritiikissään ideat ja ihmiset ja yleistämään koko retoriikan käsittelemään maahanmuuttoa kokonaisuutena?

Ulos kaapista

Viruksesta irtautuminen on jo itsessään iso henkilökohtainen päätös, jonka valmistelu edellyttää useimmissa tapauksissa huomattavaa ponnistelua – joskus monien vuosien ajan. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden saavuttaminen edellyttää kuitenkin vielä yhtä ponnistusta: Kaapista ulos tulemista, mitä voinee hyvin verrata homojen vastaavaan tilanteeseen.

Ennen Pariisia ja pakolaiskriisiä asialla ei ole ollut Suomessa niin kovin väliä. Pikkufantin törmäilyt demokraattisten arvojen posliinikaupassa eivät ole edellyttäneet suomalaisten ateistien avointa profiloitumista, vaan asioista on voinut keskustella asioina. Puolustaessasi tasa-arvoista parisuhdelakia sinun ei ole tarvinnut tehdä selkoa elämänkatsomuksestasi. Mutta ison ruman elefantin myötä panokset ovat nyt selvästi kasvaneet. Vain lievästi kärjistäen voi sanoa, että nyt puhutaan jo elämän ja kuoleman asioista.

Esimerkillä on tässä asiassa kriittisen suuri merkitys. Varsinkin Islamista luopuminen on erittäin iso henkilökohtainen päätös. Sarah Haider tarjoaa rohkeudessaan ja näkemyksellisyydessään huikean inspiroivan esimerkin. Ex-muslimien Kaapista Ulos -kampanja on sekä hauska että innostava.

Esimerkin lisäksi toinen varsinkin ex-muslimeita koskettava asia on verkostovaikutus. Klassinen esimerkki on puhelin, jonka omistamisen hyödyllisyys riippuu voimakkaasti siitä kuinka monella on jo sellainen. Reilut sata vuotta sitten ensimmäistä puhelinta hankittaessa tätä piti miettiä ihan tosissaan kun kaikista tutuista vain hyvin harvalla oli jo puhelin. Ex-muslimille kyse ei ole hyödyn maksimoinnista, vaan haitan minimoinnista: päätös uskosta luopumisesta kun tarkoittaa yhä edelleen monien sosiaalisten suhteiden katkeamista.

Sarah Haider ja Muhammad Syed ovat tarttuneet härkää sarvista ja perustaneet Pohjois-Amerikan ex-muslimien verkoston, jonka toiminta ja jäsenmäärä on nopeassa kasvussa. Vastaava järjestö löytyy myös Englannista. Verkostovaikutuksen ja maallistumiskehityksen myötä haitat alkavat nopeasti pienentyä myös ex-muslimeille ja luopuminen esi-isien uskosta merkitsee yhä harvemmin sosiaalisten suhteiden katkeamista – tai ainakin katkenneet suhteet on entistä helpompi korvata uusilla, ehkäpä aikaisempaa laadukkaammilla suhteilla.

Maltillisuus ei ole harmitonta

Mutta eihän maltillisesta uskonnollisuudesta ole kenellekään mitään haittaa? On täysin OK jatkaa tapakristittynä kuten tähänkin asti? Lopullista kannanottoa esi-isien uskoon saatikka Islamiin ei tarvitse tehdä?

Väärin. Tässä vuonna 2005 New Yorkissa pitämässään puheessaan Sam Harris kuvaa kuinka maltilliset uskovaiset eivät pääse vastuusta. Päinvastoin. Siinä missä fundamentalistikristityt (USA:ssa) ovat aina tuominneet suorasukaisesti Islamin, ovat maltilliset syypäitä siihen, että Islamin kritisointi on pysynyt tabuna. Aihetta ei ole kyetty käsittelemään julkisessa keskustelussa.

Tuosta puheesta on nyt kulunut kymmenen vuotta – 9/11 iskuista yli 14 vuotta – mutta me täällä Euroopassa kamppailemme edelleen saman tabun kanssa. Pariisin tapahtumien ja Eurooppaa kohdanneen ennen näkemättömän pakolaiskriisin myötä näin ei voi jatkua. Tästä puhumattomuuden ja kritiikittömyyden tilasta pitää päästä pikaisesti eroon. Pää on saatava pois pensaasta.

Visio radikalismista

Kaapista ulos tulleen ateistin edustama haaste, myös silloin kun se jää ääneen lausumattomaksi, saattaa aiheuttaa ahdistusta lähipiirissä. Ahdistuksen aste kasvaa siirryttäessä eteläisimmästä Suomesta kohti pohjoista. Sekä henkilö itse että hänen ajatuksensa vaikuttavat radikaaleilta – elämänkokemukseen ja ihmiskäsitykseen sopimattomilta.

Mutta ehkäpä jo lähitulevaisuudessa kaikista mutaisista uskomuksista puhdistetusta ja täysin kirkkaasta tieteellisestä maailmankatsomuksesta tuleekin vallitseva normi? Ehkäpä jo 2020-luvulla pronssikautisten paimentolaisten kirjoituksiin pohjautuva henkilökohtainen identitetti ja moraalikäsitys on se radikaali vaihtoehto?

Ideoiden digitaalinen rintamalinja

Joskus aikaisemmin ”huonoon seuraan” joutuminen pilasi monen nuoren tulevaisuuden. Pariisin tappajien kohdalla seuralla on ollut oma merkityksensä ja viimeisessä vaiheessa on ehkä tarvittu kiiluvasilmäistä imaamia ennen AK-47:aan tarttumista. Mutta hyvin usein ensimmäinen tartunta on tapahtunut digitaalisessa maailmassa – omassa huoneessa ammattimaisesti tuotettuja ISIS:in propagandavideoita ihmetellen ja niistä innostusta ammentaen.

Sosiaalisen median digitaalista jakelukanavaa käyttävät tottakai huonojen ideoiden lisäksi myös hyvät ideat. Näin Internettiin voi halutessaan kuvitella ideoiden digitaalisen rintamalinjan, jonka tiimoilla käydään taistelua nuorten ja muiden ”kehityskelpoisten” sydämistä. Onneksi myös hyviä ideoita on netissä tarjolla runsaasti. Muhammad Syed on optimistinen: hyvät ideat voittavat huonot ideat, sitten lopulta. Douglas Murray sanoo optimismin olevan yliarvostettua, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että sosiaalisen median myötä ihmiset tavoittavat hyvät(kin) ideat nyt paremmin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Siinä missä Kristinuskon uudistumiseen kului 200 vuotta, voi Islamin uudistuminen tapahtua lähes silmänräpäyksessä.

Parhaassa tapauksessa saamme hyvät ideat leviämään viraalisti, jolloin eksponenttifunktio tuottaa suuria lukuja nopeasti: Elefantti on edelleen ruma, mutta ei enää lainkaan niin iso!

Yhteenveto

  • Ideat tulee käsitellä ihmisistä eroteltuna kaikessa julkisessa keskustelussa; erottelun tulee olla systemaattista ja johdonmukaista
  • Huonoja ideoita voi ja pitää tarkastella kriittisesti
  • Islam on todella huono ihmisen keksimä idea
  • Islamistisen terrorismin juurisyy on Islam itse; Lännen Lähi-Idän politiikkaa kritisoitaessa ei pidä sotkea kuolettavan terrorismin juurisyytä sen tilannetekijöihin
  • Pariisin 13.11.2015 ja nopeasti kasvavan suomalaisen muslimiväestön myötä väistelyn aika on ohi; joudumme avoimen keskustelun lisäksi määrittelemään viimeistään nyt myös oman uskontosuhteemme
  • Kaikkien suomalaisten ateistien – niin ex-kristittyjen kuin ex-muslimien – tulo ulos kaapista on nyt tärkeämpää kuin koskaan

Comments are closed.